En enää koskaan juo tai juhli. Elämä ei ole juhlimista varten, sillä tekee elämästä vielä surkeampaa.

Jalkoja särkee, unessani vieraili joku, ketä en tunne. Mukava hän oli, toisin kuin monet muut ihmiset, jotka oikeassa elämässäni tunnen.

Heitän positiivisuuteni, sen vähän mitä siitä on jäljellä, helvettiin, pois silmistä ja muualta. Oksennan sen ulos ja poistan samalla itsestäni kaiken, mikä tekee minusta heikon.Haluan olla kova, rikkoa sinut, teidät. En välitä. Turruttaa. Tuulen puhdistava vaikutus ja kevätmekot pysyvät poissa, maailmani ei ole minun.

Turtunut. Viha,mitä ei enää tunne, on siis turtunut, turruttaa. Lämpö katoaa vihan myötä, se on voimakkaampaa, väkevämpää, kaivatumpaa kuin rakkaus tai lämpö. Viha antaa elämän, meille tarkoituksen.

Tehdä muiden elämistä nukketeatteria, jolle voi itse nauraa kylmästi ja kolkosti.Tehdä edes jotain.

Ei edes jaksa juosta karkuun. Turtunut. Ei välitä potkuista, mitkä kohdistuvat hyvin tähdätysti kipeää mahaa ja sekavaa päätä kohti. Antaa veren vuotaa, jos on vuotaakseen.

Tehdä jotain, tuntea ihan mitä vain.

Aurinko nousi liian kylmänä aamulla, se ei yrittänytkään sääliä tai peittää jälkiä. Miksei?

Kiherrystä, kujerrusta. Tunne, mikä tuo edes jotain.

Jean-Paul Gaultierit ovat kalliita.Naama kalliimpi kuin minun kuukausittainen avustukseni. Muutenkin, epäsopu ja epäsolidaarisuus. Äiti on kasvattanut poikansa hyvin, kerrassaan.

Tyhjänpäiväisyyksiä. Minä luovutan. En ota yhteyttä, en. Kaivaudun takaisin luolaani, luon nahkani uudestaan. Taas. Ehkä vielä palaan - mutta toivottavasti en.

Pelätä, pelätä vaivautumista, pelätä valheita ja niiden paljastumista, epäuskoa, ja jumalaista hiljaisuutta, millä ei ole mitään tarkoitusta "Hei, oletpa muuttunut paljon kymmenessä vuodessa" Läheisyys, kaukaisuus, omantunnontuskat, kaukopuhelut ja tekstiviestit.Kaikki yritykset ovat tuomittu tuomaan meille kaikkea muuta kuin puhtauden, sen valkeuden, josta uneksimme.

Huomata, vaivautua, yrittää keskustella, olla hiljaa, vaivautua, avata uutta keskustelua, lyhyitä vastauksia, pieniä hymyjä, pelkoja nähdä lävitse. Puutuneisuus, ilo, mutta silti hän ei, ei hän ei, leikkiä sydämellään sitä, mitä emme leiki.Päälakia, videoruutuja, puheita, lakkeja.

Kirsikkaista kolaa,hymyjä, jäätävää tuulta, miehen murahdus. Iloisia yllätyksiä, koti, jäätyneitä hymyjä. Lämmintä keittoa, niin monenlaisia, puuvillainen pöytäliina, vaaleaa leipää, ruskeaa samettia.Hymyjä, keskusteluja. Ei teennäisiä onnitteluja. Mutta se saapuu.

Silti. Tutustumisia, kaatopaikkapuheita, kierrätystä, risukasoja. Veljiä, siskoja, Tupuhupulupuniumia? Vertailua, kiitettäviä ja erinomaisia, lupaavia taiteilijoita, tivaamisia, ikuista kirottua kilpailua. Lakkakakkua. Lipeäviä piirakoita luotu putoamaan pöytäliinalle. Mukavia puheita, hyvä mieli, haukkuva koira. Hullu se on, tai vähintään vainoharhainen.

Nyt. Tietokone, pesusanko, muuttokortit, unohtunut peili ja liian iso tietokone. Tehokeinoina ajatusviivoja, nelosia vapaaehtoisesti. Hukattuja auringonpimennyksiä ja sitäkin paljaampia terällä ajettuja. Haleja, sormia ja pornoa. Ei, ei nyt. Hymyjä ja odotusta iltaan asti. Mutta minä siivoan, vain siivoan yhden elämänvaiheen pois, kumitan sen katoavaksi.

Sweet dreams are made of these Who am I to disagree?

Onnea rakas Onnini. Valkolakkeja ja punaisia ruusuja, kuivia laseja, vaaleanruskeita karvoja sekä märkiä kuonoja.Snif.

Pahastua sanoista, varsinkin hiljaisuudesta, joka jäytää ja tekee naurunalaiseksi.Tekee pelleksi, arvottomaksi, noloksi, mitättömäksi.Nukkua pitkään, vaipua uniin.

Kämppikseni palasi takaisin kolmen viikon poissaolon jälkeen kai pakkaamaan tavaroitaan. Tietysti omat tavarani olivat levällään, ja voin kuvitella hänen ja hänen perheensä kauhistuneet katseet. Sääli, ettei lattoillani ui kymmeniä kondomeja, kaljapulloja ja dildoja. Saisivat he ainakin jotain oikeaa katseltavaa.

Olen kitkerä, katkera, lannistunut, vainoharhainen orava. Vain sammakot rikkihapolla siveltynä roikkumassa kemian luokan seinillä herättävät minut miettimään todellisuutta. Ei Viitalakaan kuollut. Miksi minun päässäni on näitä asioita? Alitajuisia varoituksia myöhästymisistä, vai jotain muuta?

Introspektio on turhaa, on mahdollista kehittää itsellensä vaikka millaisia sisäisiä konflikteja.Sumussa vain harhaillen yritän löytää kirsikkatomaatteja, jotka maistuvat niin makeilta silti riistäen minulta jotain.Tämä on turhaa.

Pelko, että näyttää muuta kuin tuntee, eli mitä oikeasti tuntee, mutta vain haluaa salata.Ei tunteissa ole mitään pahaa,mutta niiden turruttaminen, tai paremmankin niiden manaaminen esiin, tai molemmat, tuntuvat vain niin keinotekoisilta.Tyydyn siis olemaan vain turta. En huumoritajuinen.En onnellinen. Vain ärsyyntynyt.Mihin?

Välttele-päättele-yleistä ja lisäile / Epäile-hätäile-provosoi ja riitele/ Sekoile-kokeile-kiristä ja kitise/Ryhdy marttyyriksi/määräile ja väärintulkitse!

Itse lähden itsekseni, istuen kutisevalla säkkituolilla, musta kuin tekogootin huulet. Eikä pseudo ole mitään.

Hengittää rauhallisesti, olla hiljaa, purra poskea, jotta hiljaisuus säilyisi.

Naamaani kirvelee, tai paremminkin tuntuu siltä, että joku hankaa hiekkapaperilla poskeani. Pitkä pilleritön kauteni päättyi juuri -ihanaa, kevät on täällä, samoin allergiani aggressiivisempana kuin koskaan. Valtaa ihoa pala palalta... Ruumiini hyökkää itseään vastaan.

Tutor-kokous oli. Pääsin Patanan pariksi. Upeaa, me tulemmekin niin hyvin juttuun. Ei olisi pitänyt jättää sen fysiikan kolmos kurssia kesken. Nyt olen todiste naishenkilöiden luovutustaidosta ja tyhmyydestä sekä hänen epäonnistumisestaan opettajana.Minusta kun ei tule fyysikkoa, ei kirveelläkään. Tai ehkä sillä, muttei vapaaehtoisesti.

Kiroan ylihygienisyyden ja sateen, joka tosin on luonnolle mukava juttu. Mutta  minulle se ei ollut niin mukava juttu. Sainpa sitten pyykinpesun sijasta puhua.

Haluaa nukkumaan, omaan satumaailmani vetäytyä. Siellä ei ole allergioita eikä mukavia ihmisiä.

"You drained my heart and made a spade But there´s still traces of me in your veins"

And we said till we die...

Lupautua jollekin tai jollekulle elämänsä loppuun asti on hyvin epämääräinen aika. Se voi tarkoittaa vuosikymmeniä-tai toisaalta muutamia minuutteja. En silti usko, että voisin lupautua kenellekään elämäni loppuun saakka saati sitten ikuisuudeksi, varsinkaan jos en tiedä ikuisuuksista mitään. Olisi pirullista huomata olevansa jonkun kanssa pienen ikuisuuden jossain helvetin esikerroksessa vaikka intohimorikoksen takia. Siinä sitten oltaisiin -pieni ikuisuus.

Danten "Jumalainen näytelmä" on oiva juttu. En ole sitä tosin kokonaan lukenut, vain helvetin osuuden ja hieman kiirastulta.

Tiedättehän, että talvisota kirjoitetaan pienellä, ja että tämä merkki ; on puolipiste.

Domino Tenebraen sivuja kävin katselemassa. Jotain tapahtui Crusifix-jeesustelija-mikä-lie-Nuokkarin jutussa tuossa perjantaina.  Mielenkiintoni herää ja korvani höristelevät etsien uusia juoruja. Ehkä ne taas kertovat ihmisten vanhoillisuudesta, samankaltaisuuden tavoittelusta.

Pitää käydä katsomassa vessaa, josko taideteokseni vielä siellä lukee.Toivottavasti joku on vastannut siihen. Olen säälittävä.

Säälittävästä puheen ollen.. Yritin saada Adobe Photoshopia toimimaan. Eeeiii. Ei niin millään suostu toimimaan. Se on varmasti miesten keksintö, niin kuin kaikki muutkin huonosti toimivat vehkeet (eikä se nyt ole kiinni siitä käyttäjästä).

Vastakohtia. Toinen, viaton suorastaan, liian viaton, pitäisi saastuttaa minulla, viedä se pois paratiisista ja saada tajuamaan, että elämä on paska juttu. Se pitäisi saada lankeamaan syntiin, tehdää siitä synnillinen-syntinen,saada se särkymään lasienkelin tavoin, ettei maailma sitä särkisi.Ottaa se kiinni. Tuntea minun "syntini" valuvan siihen, ja itse tuntisin puhdistuvani tai vielä saastuvani enemmän, pääsevän lähemmäksi pahuutta/ihmisyyttä.    Toinen taas syntinen, suorastaan rietas omalla ylpeällä tavallaan. Imeä siitä pahuus itseeni, tuntea. Vaipua siihen, mitä muut eivät minun halua olevan, silti olla sitä enemmän kuin mielelläni.Niin rietas oli hän.Täysin kaksi erilaista ihmistä. Täysin kaksi erilaista olentoa, eri puolia. Arjen astuessa peliin huomataan paholaisen haluavan olla enkeli, ja enkelin pitävän sisällä hyvin piilossa omaa pientä paholaistaan.

En usko olevan hyviä ja pahoja, syyllisiä ja syyttömiä. Toiset vain osaavat kätkeä kaiken "pahuutensa ja himonsa" omaan tekopyhyyteensä. Toiset ovat enkeleitä, koska osaavat valehdella uskottavammin.Milloin rooli ja oikea olemus törmäävät toisiinsa..Vai onko kaikki vain hämäystä, tahdonalaista paljastamista- "minäkin olen vain ihminen", joka nostaa ihmisen rehellisyyttä.

Oksettavaa analysoida ihmisiä.

Olen sanonut monesti etten lapsia hanki.Silti ajattelen kirjoittaessani punaista päiväkirjaani sitä lukevia lapsenlapsenlapsia tai joitain alemman polven pentuja hirveässä murrosiässä,jotka saavat tietää katkerasta kaukosukulaisestaan.Hassua. Ehkä lahjoitan sen veljeni lapsenlapsenlapsille.

Kaleniuksen Esa pyysi leiritädiksi (!), mutta olen jo kesätöissä Nuorisotoimella- jonka kautta myös Kaleniuksella.En voi olla näin ihana ihminen.

Jalkaa pakottaa ja polven rasitusvamma säteilee ihanaa tuskaa. Lattia on täynnä kiviä ja keittiössä haisee sitruunaiselle, mutta silti tunkkaiselle. Saippuakuplapallojen roiskeet ovat tahranneet mustan, mutta nyt liasta harmaan säkkituolin, jonka takana piileksii vihaisia koiria.En saa otetta todellisuudesta, leijailen ajatuksissani tuhannen kilometrin korkeudella, mistä minua repii takaisin der Teilnehmer.

Ajatukseni ovat törkeitä, sopimattomia.Niitä ei ole. Ahdistaa.

"Sometimes I feel I´ve got to run away I´ve got to get away"

Tahtoisin sen takaisin, mutta en ole enää sama, olen muuttunut, saastunut, kuollut monia kertoja yksin.Ihmisen pitää kärsiä yksin.

"The love we share seems to go nowhere"